lauantai 19. syyskuuta 2015

Maalailin iltaisin

Hiljaisuutta blogin puolella selittää se, että meille syntyi jouluaattona maailman suloisin pieni poika! Kirjoitin myös graduni käytännössä äitiyslomalla ja ehdimme tässä välissä muuttaa kaupungista toiseen ja valmistuinkin nyt kesällä. Tekemistä on siis riittänyt, ylimääräistä aikaa ei.

Iltaisin pojan mentyä nukkumaan olen kuitenkin maalaillut kaikenlaista. Taulut ovat olleet aika pikaisia ja maalaaminen on ollut tapani nollata ja tuulettaa päätä. Tässä kuva muutamasta tuotoksesta:




Elänköhän jossain vauvakuplassa kun nämä ovat kaikki näin lapsekkaita? :D