tiistai 27. elokuuta 2013

Tein flyerin

...ja laitoin sen tänne ihan vain mainostuksen vuoksi. Jos asustelet Jyväskylässä ja nautit laulamisesta, niin Tulus-kuoro on ihan mainio paikka laulaa :)

maanantai 26. elokuuta 2013

Maalasin lisää

...tai siis jatkoin aiemmin aloittamiani tauluja. Kaksi niistä sain jo aika hyvään vaiheeseen, enää tarvitsee hieman viimeistellä.
Aamun maalaushetki
Toinen suht valmiista tauluista koostuu kahdesta osasta. Sen nimeksi tuli "Kaikki meistä", "All of us".






Toinen valmiihkoista tauluista näyttää tältä:


Tähän tauluun liittyy seuraava raamatunkohta:


Yksi tauluista on tosiaan vielä aivan kesken. Ajatus siitä on kuitenkin pikkuhiljaa muodostumassa, vaikkei sitä tämänhetkisestä tilanteesta voisi ehkä arvata :D

perjantai 23. elokuuta 2013

Otin riskin

Viime viikonloppuna olin opettajana seurakuntamme leirillä, joka järjestetään joka kesän lopuksi ja jonne kutsutaan kaikki kesän rippileiriläiset. Tänäkin kesänä leirin vahvuus oli reilut 250 ja hyvä leiri oli! :)

Leirin viimeisenä päivänä pidimme työpajoja, joista leiriläiset saivat osallistua mieleiseensä työpajaan. Pitämäni työpaja (yllätys, yllätys) liittyi maalaamiseen.

Keksin jonain päivänä, että haluaisin kokeilla jonkinlaista prosessimaalausta ryhmän kanssa. En ole kuvataiteisiin tai taidepedagogiikkaan sen kummemmin perehtynyt, että tietäisin niistä mitään. Jostain vain lähti idea työpajasta, jossa maalattaisiin kolmessa vaiheessa taulu niin, että jokainen maalaisi pienen ryhmän kanssa ja taulua työstävä ryhmä vaihtuisi joka vaiheessa.

En ollut yhtään varma, olisiko tämä hyvä idea.

Lapsena suutuin pikkusiskolleni todella pahasti jos hän piirsi johonkin piirustukseeni. Hän ajatteli jatkaneensa piirustustani, mutta mielestäni hän pilasi sen. Tuskin olen ainoa, josta tuntuu pahalta jos toinen pilaa tekeleeni tai ei pidä sitä missään arvossa. Tuskin olen myöskään ainoa, josta tuntuu vieraalta ajatukselta maalata toisen tekemän päälle. Jo lapsesta meille on opetettu, että toisen tekelettä tulee kunnioittaa ja kuviksen tunneilla jokaiselle annetaan oma paperi tai maalauspohja. Tämän vuoksi epäilin kovasti sitä, onkohan tämä sittenkään hyvä idea. Entä jos tuloksena on vain epämääräisiä tauluja ja paha mieli?

Sunnuntaina meitä oli työpajassa kymmenen henkeä ja viisi taulua, joten jokainen maalasi parin kanssa. Meillä oli läjä pensseleitä ja muita maalausvälineitä sekä akryylimaalit. Meillä oli viisi työpistettä, jossa kussakin oli suuri maalauspohja. Jokaisella työpisteellä oli yksi raamatunkohta, josta tähän tauluun tuli hakea innoitusta. Raamatunkohdat olivat aika abstrakteja. Meillä oli myös puolitoista tuntia aikaa.

Aluksi briiffasin nuorille työpajan idean ja jaoin ajatuksiani, toiveitani sekä myös pelkojani työpajaan liittyen. Sitten menimme pareihin ja jokainen pari meni yhdelle työpisteelle, josta aloittivat. Ensimmäisessä vaiheessa sai maalata taustan talululle. Ei saanut vielä tehdä mitään yksityiskohtia tai käyttää pieniä pensseleitä, tuli keskittyä lähinnä tunnelmiin ja väreihin sekä kenties muotoihin ja pintoihin. Tähän käytimme noin 15-20 minuuttia.

Seuraavaksi parit siirtyivät seuraavalle työpistelle. Tässä vaiheessa sanoin heille vielä, että vaikka edellinen pari olisi tehnyt kuinka hienon taustan, taulu on nyt heidän ja he saavat tehdä siihen ihan mitä tahtovatkaan. Ei tarvitse ottaa huomioon sitä, mitä edellinen pari oli kenties suunnitellut tai ajatellut. Saa maalata päälle ja ottaa taulun haltuunsa. He jatkoivat kuitenkin saman raamatunkohdan kanssa kuin edellinen pari niin, että yksi taulu ja yksi raamatunkohta kulkivat käsi kädessä loppuun saakka. Tässä vaiheessa sai maalata tauluun ihan mitä tahansa ja jatkaa taulua siitä, mihin se oli edellisten käsissä tullut.

Vaihdoimme vielä kerran työpisteitä. Kuljimme koko ajan vastapäivään. Olisi kenties voinut hieman sekoittaa niin, ettei olisi etukäteen tiennyt, minkä taulun pariin pääsee seuraavaksi. Tämän vaihdon yhteydessä muistutin samoista asioista. Osallistuin itse myös työskentelyyn ja tässä vaiheessa tuntui aika vaikealta ottaa uusi taulu haltuun kun edelliset ryhmät olivat tehneet siitä jo omannäköisensä. Tuntui aluksi vaikealta alkaa maalaamaan lähes valmiiseen tauluun. Tämä kolmas vaihe oli viimeistelyvaihe, jolloin sai jälleen tehdä tauluun mitä tahansa halusi siihen tehdä. Osa kirjoitti/maalasi tauluun sen raamatunkohdan, joka liittyi maalaukseen. Aikataulusyistä lopetimme työpajan niin, että kun oli viimeistelyvaiheen saanut tehtyä, sai lähteä syömään. Olisi ollut kiva lopettaa yhdessä ja keskustella kokemuksesta ja ihailla tauluja yhdessä. Alunperin tarkoitukseni oli myös kerätä palautetta osallistujilta.

Myöhemmin kyselin joiltakin osallistujilta heidän kokemuksiaan ja niiden (sekä omien kokemuksieni) perusteella työpaja todella toimi. Parhaat jutut yleensä ovatkin niitä, joissa joutuu ottamaan pienen riskin ja menemään mukavuusvyöhykkeensä ulkopuolelle.

Tauluista tuli todella hienoja, ikävä kyllä en saanut niistä kuvia. Työpajassa oli hyvä tunnelma ja kaikki saivat laittaa luovuutensa ja itsensä likoon. Nuoret tykkäsivät siitä, että maalaamisen kautta tuli syvennyttyä niihin raamatunkohtiin uudella tavalla. Kaikinpuolin kokeilu oli onnistunut ja yllätti positiivisesti. Täytyy kokeilla uudestaan! :)

torstai 22. elokuuta 2013

Maalasin

Heips! Onpa ollut tähän asti ihana kesä, paljon kaikkea kivaa tekemistä ja puuhaa ja hyviä hetkiä ystävien kesken. (Lue kesästäni ja muista jutuista Satunnaisia-blogistani.) On mukava huomata, ettei ole montaa kertaa ehtinyt tietokonetta kesän aikana avata, mitä nyt tietenkin töissä. Noh, on sitten bloggailukin jäänyt tauolle kun oon niin täysillä nauttinut tästä kesästä.

Nyt on hetki ihan lomaa, ja eilen oli pitkästä aikaa päivä, jolle ei ollut ohjelmaa. Aloinpa siis maalaamaan. Taisin olla aika tehokas, sillä maalasin lähes valmiiksi kaksi kolme taulua ja puolitiehen yhden. Tänään maalasin ne kolme taulua viime silausta vaille valmiiksi.

Yleensä maalaan sadepäiviänä sisätiloissa, mutta eilen oli niin hieno ilma, että täytyi mennä ulos maalaamaan!

Valmiista tauluista kuvia luvassa toivottavasti ensi viikolla ;)