tiistai 3. joulukuuta 2013

Verhosin valon

Mikäköhän ihme tätä meidän asuntoa vaivaa?! Yhtenä yönä heräsimme hirveään räminään ja ajattelin jo unenpöpperössä, että meillä on varkaita. Ei ollut varkaita, mutta olohuoneen verhotanko oli tullut ryminällä alas. Verhotanko oli asunnossa valmiina ja olin jo silloin pohtinut, pitäisikö se kiinnittää paremmin. Iskuporakoneen puutteessa emme tehneet asialle mitään. Nytkin tanko päätyi takaisin seinään heti, kun sain vanhojen (säälittävien!) proppujen tilalle vähän tukevammat. Tähän asti on vielä pysynyt.

Eilen heräsimme yöllä siihen, kun jotain särkyi. Mieheni nousi katsomaan ja kas, olohuoneen lasinen lamppuhan oli mennyt sirpaleiksi itsestään. Mitä?!

Täytyi siis keksiä pikainen ratkaisu himmentämään olohuoneen valoa. Askartelubokseista löytyi kaksi arkkia valkoista silkkipaperia, joten ne päätyivät varjostimen kehikkoa ympäröimään. Hieman arvelutti käyttää silkkipaperia lampunvarjostimessa, mutta energiansäästölampun ei pitäisi paljoa kuumentua ja varjostin on sen verran hyvänkokoinen ja 'ilmastoitu', ettei paperin pitäisi lämmetä, vaikka lamppu lämpenisikin. En siis lähtenyt ostamaan palonestoainetta.


Rypistin silkkipaperin, koska siinä oli jo valmiiksi rumia vekkejä. Käytin paperiliimaa, kun liimasin silkkipaperia kiinni toisiinsa. Kun kyllästyy, muuttaa tai keksii uuden ratkaisun, lähtee silkkipaperi helposti repimällä irti, eikä jää edes liimajälkiä kehikkoon.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti